maanantai 18. toukokuuta 2009

Marjat

Marjat ovat mitä mainioin hiilihydraattilähde. Ne ovat todella terveellisiä, käteviä sellaisenaan sekä ruoanlaitossa, ja tuovat mukavaa piristystä ja väriä vhh-ruokavalioon.
Oma maa mansikka, muu maa mustikka

Mustikka
on perisuomalainen marja, jota on poimittu metsissä kautta aikojen. Ja siellä ne marjat odottavat metsissä noutajiaan vieläkin - niin meillä kuin muualla. Mustikassa on paljon hyviä ravintoaineita. Marjoissa on runsaasti A- ja B-vitamiinia, mangaania, kuituja sekä flavonoideja, ja ne ovat myös hyviä C-vitamiinin, magnesiumin ja kalsiumin lähteitä.

Viime aikoina mustikan terveellisyys on korostunut entisestään. Amerikkalaisen terveysjärjestön USDA:n mukaan mustikka sisältää enemmän tärkeitä antioksidantteja kuin useimmat hedelmät. Se hidastaa vanhenemista ja nostaa vastustuskykyämme moniin sairauksiin, myös syöpään. Ilta-Sanomissa kerrotaan mustikan vaikutuksesta vatsarasvaan (4/09), ja RikkiMikko kirjoittaa blogissaan että kannattaa toki kerätä mustikka eikä ostaa pilleri.

Mustikka maistuu hyvältä esimerkiksi maustamattoman jugurtin lisänä yhdessä pähkinöiden kanssa, tai miksei tehdä siitä vaikka pirtelöä kokomaitoon. Mustikassa on oikeastaan vain yksi huono puoli: joskus se sottaa!

Mansikka
Niin puutarhamansikat kuin villinä kasvavat serkkunsa aho- eli metsämansikat ovat monelle meistä herkkua. Lapsena niitä keräsi oljen varteen, nyt niitä ostaa enimmäkseen lähikaupan hyllyltä tai laatikoittain torilta, mutta aina ne ovat yhtä herkkua ja terveellistä. Mansikat eivät - kuten jokainen meistä varmaan tietää - säily kovin kauaa hyvinä. Normidieetillä niistä tehdään paljon hilloa, mutta koska emme halua sokeria pilaamaan tätä hienoa luonnontuotetta ja sen terveydellisiä vaikutuksia, pakastaminen on hyvä vaihtoehto.

Vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa voimme hyvillä mielin herkutella mansikalla oikein olan kautta. Vai miltä kuulostaa lautasellinen mansikoita vispikerman kera? Tällainen jälkiruoka korvaa helposti jäätelön mennen tullen, vaikka toki voi lisätä vähän vaniljajäätelöäkin sekaan jos niikseen tulee.

Vadelma
Pakkasmarjan sivuilta löytyy hyvää tietoa niin vadelmasta kuin muistakin marjoista. Vadelma sisältää runsaasti magnesiumia ja kalsiumia, ja sopii hyvin esimerkiksi mustikan kanssa marjapirtelöön tai jugurttiin.

Puolukka
Puolukka on tunnettu kirpeydestään, mutta tiedätkö miten terveellinen se oikeastaan on? Puolukan kasvihormonin, lignaanin, uskotaan ehkäisevän osteoporoosia ja rintasyöpää. Katso lisää Wikipedia-linkistä samoin kuin tässä alta.

Yllä mainittujen marjojen ravintoarvot Finelin mukaan:
mustikka mansikka vadelma puolukka

Marjastamaan!
Marjat odottavat joka vuosi metsässä kerääjiään, ja jos et itse kerkiä, jaksa tai voi lähteä keräämään, käy ostamassa marjat edullisesti kesätoreilla - ja tue näin torikauppiaitamme sekä tuhansia marjanpoimijoita ympäri Suomea! Sitten vaan marjat pakastimeen ja koko vuoden saanti on turvattu! Metsään, tai ainakin melkein perille, pääsee kai yleisilläkin kulkuneuvoilla, mutta auto on tietenkin kätevä väline saada se toivon mukaan suuri saalis kotiin asti. Joten ellei autoa ole, kannattaa kysyä josko joku autollinen haluaisi metsäseuraa. Ja koiran kanssa on mukava mennä yksinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti