perjantai, 6. elokuuta 2010

Sutjakkaampi John Goodman

John Goodman, n. 180kg
Amerikkalaisella koomikkorintamalla tapahtuu: nyt on vuorostaan John Goodman - tuttu mm Roseanne-sarjasta -  laihtunut kymmeniä kiloja. Mies lisäsi liikuntaa ja jätti ruokavaliostaan pois kaiken sokerin. Aikamoinen muutos miehessä, joka enimmillään painoi 181 kg, mutta joka nykyään voi halutessaan näytellä fyysisempiäkin rooleja.

Juttu on tämän päivän Ilta-Sanomissa.

lauantai, 31. heinäkuuta 2010

Iltalehdessä tänään

Eilisessä Iltalehdessä ilmestyi vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta kertova artikkeli otsikolla "Karppaajien joukko kasvaa", jonka alaosa päivämäärineen erehdytti ainakin allekirjoittaneen ostamaan tämänpäiväisen lehden. Tosiasiassa nettilehden rajattu artikkeli taisi ilmestyä runsassanaisempana saman päivän lehden paperiversiossa, mutta ei se mitään. Hyvä, että aiheesta kirjoitetaan, ja vieläpä tavallista laadukkaampaa tekstiä. Olisikin hienoa päästä eroon aiheesta vallitsevista väärinkäsityksistä ja aivan tahallisista, usein kuitenkin silkkaan tietämättömyyteen perustuvista harhaanjohdatteluista. Esimerkiksi Atkinsin dieetin olemisesta hiilihydraatiton tai rasvan lihottavasta vaikutuksesta.Yhtälö lihavalla on paljon rasvaa = rasva lihottaa ei päde yhtään sen enempää kuin miehellä on puku = puku tekee miehen. Pukuja ja rasvoja kun on erilaisia, ja jälkimmäisen järkevä käyttö - pelotta  ja ilman sokeria kaverina -  määrää sen miltä alastomana näyttää - vaikka olisi kuinka hieno puku päällä.     

perjantai, 30. heinäkuuta 2010

Julkkiksetkin osaavat

Ruotsalaisessa Aftonbladetissa ilmestyi tänään artikkeli Drew Careysta - nimeään kantavan amerikkalaisen komediasarjan päähahmosta.  Aina tunnettu kookkaana, tukevana tyyppinä, mutta nykyään vain kookkaana sillä Drew laihdutti itsensä koko lailla eri näköiseksi liikunnalla ja vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Kimmokkeen siihen antoi sairastuminen kakkostyypin diabetekseen sekä perinpohjainen kyllästyminen ainaiseen ylipainoon, "joka ei ole yhtään kivaa". Hän tiputti muutamassa kuukaudessa lähes 40 kiloa painostaan jättämällä pois leivät, pizzat ja muut runsashiilihydraattiset ruoat. Well done Drew Carey - nyt olet paitsi hauska niin myös inspiraation lähde meille muille!  

torstai, 15. heinäkuuta 2010

Helleostoksille ruokakauppaan

Tänään palkkapäivänä on tarkoitus täydentää jääkaapin ja pakkasen varastoja karppiaineksilla. Ostoslista - nyt helteellä täytyy kyllä olla sellainen sillä muuten taatusti unohtuu ostaa jotain tärkeätä - voisi näyttää vaikka tältä (varastot ovat siis aika tyhjät):
jugurttia, juustoja, kananmunia, kermaa, kivennäisvettä, lehtisalaattia, lihaisaa grillimakkaraa, maitoa, mansikoita, manteleita, meetwurstia, merisuolaa, munakoiso, pekonia, tomaatteja, tuorekurkkua, voita. Unohtuikohan jotain? Täällä voisi vähän virkistää muistia. Ja illalla sitten töistä tultua odottaa ihana mansikkapirtelö...

keskiviikko, 14. heinäkuuta 2010

Herkkusmoothie helpottaa

Näin helteellä tässä vähän vilpoista juotavaa - karppaus.infon resepteistä lainattu herkullinen smoothie à la nimimerkki Maza. Ei kun kokeilemaan (ja nauttimaan)! Täyttävä ja terveellinen herkku (HiPro), josta tulee noin neljä annosta.
 
Ainekset:
3 purkkia Ehrman-rahkaa
2 dl Kermaa
1 tl Vaniljatankoa tai vanilja-aromia (Öetker)
300g Jäisiä mansikoita
loraus Vadelma Fun Light:ia
Lyö kaikki tehosekoittimeen. Voit myös käyttää muita marjoja maun mukaan, mutta mansikat sopivat erityisen hyvin. Jos haluat extraherkkua niin voit lisätä pari ruokalusikallista mascarponejuustoa.

tiistai, 13. heinäkuuta 2010

Savon Sanomat & karppaus

Savon Sanomat vaikuttaa usein olevan aikaansa edellä oleva sanomalehti, joka julkaisee mielipidepalstallaan viranomaisten näkemyksistä kovastikin eriäviä mielipiteitä. Kuten viime perjantaina Eija Ruuskasen kirjoittaman Kansalla pää puskassa (9.7.2010). Mitä me oikein syömme ja miksi? Kiitos hienosta jutusta - josta käydään keskustelua myös Karppifoorumilla.

VHH-123 lehdistöarkistoon pääset kätevästi tästä.

maanantai, 12. heinäkuuta 2010

Hellettä pukkaa

Nyt kun helleaalto vaan jatkuu ja olo saattaa olla kaikin puolin tukala, kannattaa ainakin pitää huolta nesteytyksestä ja tarpeellisesta suolan saannista. Karpatessa kun ei paljon leipää syödä (ja sen mukana aika lailla tuota suolaa), suolaa saattaa saada liiankin vähän ja jalat tms turvota.  

Grillatessa marinointi kannattaa tehdä itse eikä luottaa valmiisiin tökötteihin - mutta senhän me kaikki tiedämme. Itsetehty ruoka on yleensä parasta ja lomalla ainakin on paremmin aikaa - kunhan vaan helteeltä jaksamme. Osallistuin itse pari viikkoa sitten firman grillijuhliin, ja hämmästys oli melkoinen kun tarjottavana oli pihvien sijaan Saarioisten grillimakkaran tyylistä syötävää. Tämäkin on yksi tapa säästää - vaikka on kyseenalaista kannattiko kaikki se säästö laittaa juomapuolelle...

Hyvä hellepäivän ateria koostuu vaikka Wilhelmistä (muita hienoja lajikkeita yhtään paheksumatta), salaatista, sillistä, juustotarjottimesta ja vähän tatzikia viereen. Jääkahvia tai -teetä päälle. Vatsa täyttyy mukavasti ja helteellä nyt ei ainakaan kannata syödä liikaa. 

Ja muistakaa nyt kaikki juoda tarpeeksi :)   Täällä viisaita sanoja aiheesta.

sunnuntai, 27. kesäkuuta 2010

Blogi tauolla

VHH-123 on pitkään ollut tauolla johtuen kirjoittajan oman elämän mitä monimutkaisimmista kiemuroista. Vakaa tarkoitus on kuitenkin jatkaa tämän blogin kirjoittamista - toivon mukaan viimeistään syksyllä. Yksittäisiä artikkeleita saattaa pulpahtaa sitäkin ennen.  Mutta siihen asti voitte täällä käydessänne lueskella vanhoja juttuja (jotka eivät niinkään vanhene) ja käydä katsomassa muita mielenkiintoisia blogeja - linkit löytyvät tästä alavasemmalta. Ruotsalaisia blogeja lukiessanne on pienenä apuna tämä.

Hyvää ja terveellistä kesää kaikille!

torstai, 1. huhtikuuta 2010

Sokeri verolle

Tämän päivän Ilta-Sanomissa on artikkeli, jota vielä muutama vuosi sitten olisi voinut luulla aprillipilaksi. Ruotsissa ollaan aikeissa asettaa sokeri verolle - kuten tapahtuu Suomessa jo ensi vuoden alusta. Makeisvero on yksi keino rajoittaa sokerin suurkulutusta, joka tiettävästi aiheuttaa suuria terveydellisiä ongelmia sekä valtavia vuotuisia menoja valtion ja kuntien budjeteissa - ja monen lompakossa. Näin pääsiäisenä namuja ja suklaata myydään suuria määriä, jopa enemmän kuin joulun aikaan tai ystävänpäivänä, mutta tiesitkö että suklaamunien sisällä tulee nykyään olla varoitusteksti - vähän tupakka-askien tapaan - joka varoittaa sokerin haitallisuudesta. Jos siis ostamassasi suklaatäytemunassa ei ole tekstiä "Liiallinen sokerinsyönti on terveydelle vaarallista", se ei ole terveysviranomaisten hyväksymä suklaamuna, ja voit vaatia rahasi takaisin kauppiaalta. 

Hyvää pääsiäistä! 

Lähteet: Ilta-Sanomat, Wikipedia

keskiviikko, 31. maaliskuuta 2010

Kevät koittaa

Hei taas pitkästä aikaa! Kevät koittaa vihdoinkin ja monet asiat helpottuvat elämässä kuin elämässä. Askel kevenee kuten useimmilla myös mieli, ja uudet, tervehdyttävät otteet elämästä tuntuvat entistä helpommilta ottaa. Ruokavaliokatsauskin on paikallaan pitkän talven jälkeen, ja vaikka monella meistä syömiset automaattisesti vähenevät kesää kohti, on kevät aina hieno tilaisuus aloittaa alusta ja panna elämä uuteen uskoon.

Tietoa on paljon, mutta miten hyödyntää se? Onko tunnepuoli kunnossa vai tarvittaisiinko lisämotivaatiota? Mikä monesti unohtuu on se tosiasia, että asioiden tekeminen ruokkii tunteita. Kun motivaatiota uupuu, sitä saa usein lisää kun vaan ryhtyy hommiin. Ja kun motivaatio kasvaa, asiat tuntuvat yhä helpommilta tehdä - varsinkin kun syntyy myös tulosta. 

Tulosten tuottaminen on ihmiselle aika ensijainen asia. Ilman näkyvää ja tuntuvaa tulosta motivaatio saattaa helposti vähentyä. Ja ajan ollessa suhteellinen käsite, kannattaa vaan olla tarpeeksi suopea itseään kohtaan ja olla lannistumatta vähästä.

Vähästä. Se onkin avainsana. Hiljaa hyvää tulee ja tasaista tappavaa tahtia käy monen voittajan tie. Eläköön ihana suomalainen kevät!         

tiistai, 16. helmikuuta 2010

Saisiko syödä rauhassa, kiitos

Karppaamisesta tulee helposti tapa - vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa kun on tunnetusti niin monta hyvää puolta. Mutta mitä tehdä kun tuntee tarvetta salata nämä maan mainiot ruokatottumuksensa ja sopeutua esim. työpaikalla lounaan oletusarvoon eli runsashiilihydraattiseen ja vähärasvaiseen ruokailuun? No, sitä lounasruokailu on onneksi vähemmän ja vähemmän yhä useamman ihmisen löytäessä karppauksen tai ainakin ollessa selvillä sen peruskäsitteistä. Enää ei niin kauheasti kummastella vaikka kauhistuneita ilmeitä näkee toki vieläkin kun lautasella ei olekaan  perunaa/pastaa/riisiä tai kahviin eksyy kermaa. 
Toki: mitä se muille kuuluu mitä sitä syö? Ja vaikka vielä on matkaa siihen kun karppi saa syödä täysin rauhassa ihanuutensa, olemme kaiken aikaa matkalla sinne...  Pian emme ehkä saa syödä rauhassa kun koko ajan pitäisi - asiantuntijan ominaisuudessamme - kertoa mitä siinä lautasella onkaan ja miten se ateria oikein valmistetaan! Silloin kenties kaipaamme näitä aikoja... :)

Tässä muuten vähän luettavaa k.o. asiasta karppausfoorumilta.   

torstai, 31. joulukuuta 2009

Hyvää uutta vuotta 2010

VHH-123 on viime aikoina pitänyt matalaa profiilia, ja tämä jatkunee kunnes tilanne  henkilökohtaisella rintamalla raukeaa. Nettiyhteys ei valitettavasti tänäkään päivänä ole mikään itsestäänselvyys, ja vaikka blogin jatkuvuus ei olekaan vaakalaudalla, on se kuitenkin tällä hetkellä ylitsepääsemättömien esteiden takia ns lepotilassa. Parempia aikoja odotellen toivotan kaikille blogin lukijoille oikein hyvää, räväkkää ja terveellistä uutta vuotta. Luvassa ensi vuonna on paljon uutta luettavaa, ajankohtaisia artikkeleita, sanomalehtiosuuden päivitystä, toinen toistaan motivoivampia menestystarinoita ja paljon muuta mitä tämä blogi tapaa pitää sisällään! Siihen asti - Hyvää Uutta Vuotta 2010!

keskiviikko, 16. joulukuuta 2009

Kihti

Sanasta kihti tulee varmaan monelle mieleen entisajan eukko, joka käveli selkä vääränä ja valitti kivuliaita paikkojaan. Mutta kihti ei ole todellakaan mikään entisaikojen vaiva vaan on päinvastoin lisääntymään päin. Se on aineenvaihdunnan häiriö, jossa elimistö tuottaa virtsahapon suoloja eli uraatteja joko  liikaa tai liian vähän. Liikatuotannossa uraatit kertyvät vereen ja aiheuttavat tulehduksia nivelissä - alkaen hyvin usein isovarpaasta. Kihti tunnetaan myös kansanomaisesti nimellä luuvalo.

Sairastuminen kihtiin on sitä todennäköisempää mitä enemmän veressä on uraatteja. Uraatit pyrkivät kiteytymään, ja kiteytyessään nivelnesteessä ne saavat aikaan kivuliaan, nopeasti etenevän niveltulehduksen. Raajojen, erityisesti varpaiden, alhainen lämpötila edistää uraatin kiteytymistä. Samoin nivelen mekaaninen rasitus. Kihti voi tulla mihin tahansa niveleen, mutta usein ensimmäiset oireet ilmaantuvat - juuri alhaisesta lämpötilasta johtuen - isovarpaan tyviniveleen.

Kihdin yleisyys ja syntymekanismi

Moni sairastaa kihtiä tietämättään. Sairauden tiedostaminen on kuitenkin avain sen menestyksekkääseen hoitoon ja elämänlaadun parantamiseen. Tässä alla lueteltuna tärkeimmät yleisesti uskotut syyt kihdin syntyyn.

- ylipaino
- runsaasti puriinia sisältävä ruokavalio
- runsas alkoholinkäyttö
- korkea verenpaine
- munuaisten vajaatoiminta
- kilpirauhasen vajaatoiminta
- nesteenpoistolääkkeet
- kylmä

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että elimistön puriinista vain kolmasosa tulee ravinnosta - loput keho valmistaa itse. Ja että kahvin ollessa eräänlainen diureetti, sen yhteydessä kannattaa aina juoda vettä.

Miten hoitaa kihti
HUS:n sivuilla kehotetaan tarkastamaan ruokavalio ja teksti on tietenkin hyvin virallisterveellistä: "kihtipotilaan tulee rajoittaa lähinnä sisäelinten, lihan ja kalan käyttöä. Myös alkoholijuomat, erityisesti olut, ovat vältettävien aineiden listalla, samoin asetyylisalisyyliä sisältävät lääkkeet. Myös herneissä, vehnänalkioissa ja hiivavalmisteissa on runsaasti puriineja. Sallittuja ruoka-aineita kihtipotilaalle ovat useimmat kasvikset, hedelmät, vilja- ja maitotuotteet, peruna, munat, rasvat, sokeri, kahvi, kaakao, tee, mausteet sekä kalan mäti".

Tässä pistää heti silmään vilja-aineiden hyväksyntä vaikka kehotetaan kuitenkin jättämään pois olut ja muut hiivavalmisteet. Mutta jokainen voi itse kokeilla mikä sopii ja mikä ei, ja tehdä omat johtopäätöksensä. Kuten muihinkin vaivoihin niin myös kihtiin on sovellettavissa vähähiilihydraattisuuden perusperiaate: elimistön rasittaminen alunpitäen liialla sokerilla riistää siltä jo kättelyssä parhaimmat mahdollisuudet pysyä terveenä tai parantua sillä ylenmääräinen hiilihydraatti/sokeri rasittaa ja sairastuttaa.

Akuuttiin kihtikohtaukseen auttaa usein pelkkä lepo, kylmät ja lämpimät hauteet sekä tulehduskipulääkkeet. Oireiden ollessa rajuja voi lääkäri ruiskuttaa nivelen sisään kortisonia. Mutta villasukat ovat edelleenkin hyvä ehkäisykeino - kyllä vanha kansa tietää!

Karppaus ja kihti
Olisiko vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta siis apua kihtiin tai sen ehkäisyyn? Kenties, mutta asia on - kuten niin moni muukin - yksilökohtainen. Jo viljan jättäminen pois ruokavaliosta auttaa kuitenkin moneen vaivaan - usein tähänkin. Painon tiputtaminen auttaa. Gary Taubes kirjoittaa kihdin olevan yksi sivistysmaiden sairauksista - luonnollisella ruokavaliolla elävillä alkuperäiskansoilla kihtiä ei esiintynyt. Runsas hedelmien syönti ja tuoremehujen juominen saattaa Yhdysvalloissa ja Kanadassa tehdyn tutkimuksen mukaan kasvattaa riskiä sairastua kihtiin, ja tämä johtuu tietenkin kohonneen insuliinitason tuomista ongelmista. Lisää asiaa kihdistä  löytyy karppausfoorumilla.

GoutPal
Englanninkielentaitoisille on olemassa hyvä kihtisivu nimeltä GoutPal, joka pureutuu muuan muassa juuri ruokavalion merkitykseen. Puriinien välttäminen ei ole a&o vaan on paljon muutakin mikä on hyvä ottaa huomioon. Sivut antavat monia hyviä vinkkejä kihdistä kärsivälle.


Lähteet: HealthLine, GoutPal, HUS, Wikipedia,

tiistai, 1. joulukuuta 2009

Hiukset ja ruokavalio

Onko karppauksella vaikutusta hiusten kuntoon? Monen mielestä on! Vähennettäessä ravinnon hiilihydraatteja ihmiskeho saattaa ensi alkuun reagoida voimalla, myös päänahan kautta. Hiuksia saattaa lähteä tai ne haurastuvat, ja tämä voi tuntua huolestuttavalta, nimenomaan naisista. Mutta lukuisat kokemukset puhuvat samaa: hiukset kasvavat takaisin myöhemmin entistä tuuheampina, ja voivat paremmin kuin vuosiin kunhan jaksaa 'hiuskriisin' ohi eli kolmisen kuukautta karppauksen alusta.  
 
Amerikkalaisella blogilla Mark's Daily Apple on muun muassa tästä aiheesta mielenkiintoinen lukijapalaute. Mark suosii paleodieettiä, ja karkeasti yleistettynä voitaisiin sanoa, että mitä lähempänä ruokavalio on ihmisen alkuperäistä ravintoa, sitä tervehdyttävämmät vaikutukset ovat esimerkiksi juuri ihon ja hiusten kuntoon. Alla oleva palaute on tiivistettynä suomeksi alempana.

"I would say that baldness is sign of poor ‘western’ nutrition. I have had bad acne for many years, and only recently have linked my acne to insulin resistance. Once I went Paleo, within like 3 days my acne was completely gone – and my skin was normal and soft for the first time in a long time. I’ve been Paleo for almost 3 months now, and everyone I know is like what happened to your skin? They all guess Accutane! Anyway, I did a lot of research over the years about why someone would have excess DHT (cause of baldness and acne and a lot of other things) and found that it is due to insulin resistance which the paleo diet pretty much conquers. So I would say you will have hair for a very long time if you eat this way! Many of my friends are balding now (I’m 25) and I am sure it is correlated to their diets. I read an article recently that I can’t find right now saying balding was extremely rare in Japan before WW2, but afterwards when they were exposed to a more western diet baldness became more normal and the prevalence is still increasing there now. Anyways, my two cents! Take care."

Eli kirjoittajalla, 25-vuotiaalla miehellä, on positiivisia kokemuksia paleodieetistä. Ihon kunto parani, samoin hiusten. Ystävät luulivat, että hän käyttää erästä suosittua ihonhoitoainetta, mutta hän onkin vain muuttanut ruokavaliotaan. Ja uumoilee, että syy japanilaistenkin vahvoihin hiuksiin ja kaljuttomuuteen saattaa piillä juuri ruokavaliossa. Kenties kaljuuntuminen ei olekaan väistämätöntä!  

Karppausfoorumilla on runsaasti keskustelua aiheesta, esimerkiksi täällä ja täällä.

maanantai, 30. marraskuuta 2009

AD Helsingissä 16.12.

Annika Dahlqvist on tulossa joulukuussa pitämään luentoa Helsinkiin. Tämä on Helsingin ruotsinkielisten marttojen järjestämä tilaisuus, jonne on ilmoittautunut jo moni, mutta mukaan mahtunee vielä.


Aika: 16.12.2009
klo 17-21.30 (luento 18-21.30)

Paikka: Arcada Congress
(Jan-Magnus Janssonin aukio 1)

Ohjelma:
17.00 Traktering
17.45 Välkomsthälsning och introduktion, Marthaförbundet Harriet Strandvik
18.00 – 21.30 Annika Dahlqvist: LCHF-kosten

Ilmoittautua voi vielä joko puhelimitse tai sähköpostilla. Finlandssvenska Marthaförbundet,  infoa osoitteesta harriet.strandvik@martha.fi, ilmoittautuminen: kansliet@helsingforsmartha.fi. Tai soita: Anita Paulig ma-to 11-14 tel 09 6943902. Pris15 euro för medlemmar, 20 för övriga. Kontonumret är 156230-131476, Marthaförening

lauantai, 28. marraskuuta 2009

Karppausta kriisinkin keskellä

Ihmisen elämään kuuluu olennaisena osana erilaiset kriisit.  Näitä voi olla sairaus, työttömyys, muutto toiselle paikkakunnalle, avioero, läheisen kuolema, tms. Kriisissä piilee kuitenkin aina tilaisuus etsiä itsestään ja elämästään se olennaisin ja aidoin, ja sitä myötä kasvaa ihmisenä. Tämä artikkeli käsittelee kriisin vaikutusta ruokatottumuksiin.

Paljon elämässä on rahasta kiinni. Me maksamme asumisestamme, ruoasta, matkoista, jne. Ja kriisin tullessa joudumme katsomaan tarkemmin mihin laitamme rahamme. Kriisin ollessa päällä on kuitenkin hyvä pitää kiinni jostain pysyvästä, jonka on todennut itselleen hyväksi. Se saattaa olla jokin liikuntaharrastus. Tai se saattaa olla vastikään opeteltu ruokavalio, joka elämän ollessa kriisissä kenties heiluu vaakalaudalla. Vaakalauta onkin aika mainio kuvaus siitä, mitä karppaus tuo monen elämään. Elämä oli ennen karppausta kuin kiikkumista keinulaudalla, jonka toisessa päässä oli ns terveelliset ruokatottumukset vähärasvaisuuksineen ja toisella puolella kaikki ns kielletyt herkut, joiden puoleen lauta aika ajoin vääjäämättä heilui. Ja kun makeannälkä oli taas tyydytetty, keinu heilahti taas - ellei mistään muusta syystä niin virallisen terveysvalistuksen, ympäristön vaikutuksen ja tarjonnan  voimasta - takaisin ns terveelliselle puolelle. Kunnes tasapaino oli taas kiikun kaakun. Ei mitään lastenleikkiä vaan kovaa peliä terveydellä, jonka maksajana on peliin osallistuja.

Karppaus tuo monille meistä elämään tasapainon, joka  pysyy vaikeassakin tilanteessa. Ei olla enää keinulaudalla eikä jojoilla vaan  ruokahalun ja nälän hallinnasta tulee olennainen, tuskin huomaamaton osa elämää. Enää emme elä syödäksemme vaan syömme elääksemme - ja hyvin. Kriisinkin keskellä. 

perjantai, 20. marraskuuta 2009

Nutrix

Nutrix on Olli Postin kirjoittama satiiri ns virallisterveellisestä ruokavaliosta nyky-yhteiskunnassa sekä tarjolla olevista hyvistä vaihtoehdoista. 29 sivua avartavaa tekstiä! Olli Postin omin sanoin Nutrix on  "tarinaakin ihmeellisempi mielikuvitusmaailma, jonka asukkaita estetään kaikin keinoin auttamasta toisiaan". Aloitusivulta löytyy linkit artikkeleihin, jotka Savon Sanomat sekä Aviisi julkaisivat Postista - ne kannattaa käydä lukemassa niin saa käsityksen mistä Nutrixissa oikeastaan on kyse. Kirja ei siis tyydy kuvaamaan sairaita (s.o. sairaaksi tekeviä) ruokatottumuksia vaan antaa myös runsaasti vinkkejä terveestä ruokavaliosta, joka satsaa laatuun.

Kirjan luvut pääpiirteittäin 
1. Johdanto (s.1) Nutrix on täynnä ravintotiedettä. Siellä lasketaan kaloreita, rasvoja, hiilareita ja vaikka mitä. Tervetuloa tutkimusretkelle todelliseen maailmaan. Kutsumme tätä paikkaa nimeltä "Vapaus".
2. Itse asiaan - seuraa mielihalujasi (s.4) Nutrixissa on käsitys, että kaikkea pitää hallita ja kontrolloida. Kaikki pitää käsittää ja todistaa objektiivisesti. Todellinen maailma ei toimi näin.
3. Oikea ja puhdas ruoka - mitä se on? (s.6). Todellinen ruoka on sitä, mitä ihminen on aina syönyt - paitsi Nutrixin aikakaudella, jolloin krooniset taudit olivat lähellä hävittää koko ihmiskunnan.
4. Ensimmäinen askel - korvaaminen (s.7) Suoranaisen luopumisen sijaan kannattaa huonot tottumukset ja asiat korvata jollain hyvällä.
5. Luomun merkitys (s.11) Luomuun siirtyminen on helpoin tapa nostaa oma terveys, energia ja makunautinto ihan uudelle tasolle. Laatu paranee ihan itsestään.
6. Lisääminen (s.13) Perusraaka-aineiden vaihtamisen ja luomuun siirtymisen lisäksi on vielä kolmas älyttömän helppo ja automaattinen muutoskeino - lisääminen. Lähdet vaan kokeilemaan uusia huippuraaka-aineita ja reseptejä.
7. Kaupassa (s.14) "Ruoka olkoon lääkkeesi", sanoi jo Hippokrates aikoinaan. Kummasti tämä on päässyt lääkärikunnalta sittemmin unohtumaan. Olisikohan rahalla jotain tekemistä asian kanssa... Mitä jos parhaat lääkkeet olisivatkin halpoja, helppoja ja erittäin maukkaita, ja löytyisivät omalta takapihalta ja jopa lähikaupasta? Lähdetään katsomaan.
8. Reseptejä (s.20) Neljä sivua mielenkiintoisia pikareseptejä
9. Green smoothie (s.24) Jokainen voi nopeasti kehittyä varsinaiseksi blenderivelhoksi ja tehdä kavereilleen ja perheenjäsenille toinen toistaan raikkaampia pirtelöitä.
10. Sanastoa (s.29) Lyhyt Nutrix-kirjassa käytetty erikoissanasto

Mistä Nutrix?
Nutrix-kirja on ladattavissa omalle koneelle pdf-muodossa Nutrixin sivuilta. Lataaminen sieltä ei kuitenkaan aina onnistu, ja siksi voit kysyä kirjaa esimerkiksi tämän blogin ylläpitäjältä. Kannattaa myös käydä lukemassa Olli Postin blogia Viidakkomies.com

keskiviikko, 11. marraskuuta 2009

Päivitystä sikainfluenssasta

Tiedelehden foorumilla alkoi 25. huhtikuuta uusi viestiketju otsikkonaan Sikainfluenssa, uusi pandemiako? Sen jälkeen on ennättänyt tapahtua paljonkin, johon kyseinen viestiketju ottaa suurelta osin asiallisesti ja asiantuntevasti kantaa. Antti Heikkilän viimeisin blogikirjoitus (7.11.) on kiinnostavaa luettavaa - ja blogikommentit aina niinikään. Sikainfluenssasta tiedotetaan paljon ja rokotejonot sen kun kasvavat, mutta millä asialla tässä oikeasti ollaan? Onko tämä viranomaisten/lääketeollisuuden/median/ihmisten aikaansaama rokotehysteria alkusoittoa tuleville oikeille virusuhille ja harjoittelua niiden varalle - vai täysin oikeutettu seuraus oikeasta uhasta, jonka ratkaisemiseen jokaisen kansalaisen tulisi ottaa osaa antamalla rokotuttaa itsensä? Onko rokotuksesta kieltäytyminen kansalaisvelvollisuuden laiminlyömistä ja syy esimerkiksi Kela-korvauksien epäämiseen vuonna 2000 sata? Rokotteen elohopeapitoisuus askarruttaa ja se, että rokote itsessään antaa vain 30-70%:n suojan. Lisäksi rokotevalmistajan mukaan tulisi ottaa myös tehoste (uusintarokotus) kolmen viikon kuluttua ensimmäisestä. Eli jonot varmaankin pysyvät jos vaan rokotteita tarjotaan ja niitä riittää.




 Jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä.

Mutta - näissä tunnelmissa - miten olisi perjantain ensi-ilta? Kenties suhteellisuudentajuun vaaditaan pieni virtuaalinen poikkeama todellisuudentajussa? Eri asia sitten mikä loppujen lopuksi on totta.

Täällä blogin aikaisempaa juttua aiheesta.

Lähteet: Antti Heikkilän blogi, Ilta-Sanomat, Sony pictures, Tiede.fi,

maanantai, 9. marraskuuta 2009

LCHF sunnuntainumerossa

Jos matkasi käy tänään tai huomenna hyvin varustetun kioskin ohi ja ruotsinkieli ei tuota suurempia ongelmia, osta itsellesi sunnuntain Expressen liitteineen. Liitteessä on pitkä 9-sivuinen LCHF-juttu, jonka on koostanut paljon aiheesta kirjoittanut toimittaja Elin Gunnarsson.

Koskakohan jotain vastaavaa näkyisi vaikka Ilta-Sanomien viikonloppuliitteessä - ja kuka asiantunteva toimittaja kirjoittaisi sen?


Korjaus: kuvan jutut ovat nyt luettavissa lehden nettisivuilla - linkistä löytyy viisi eri artikkelia otsikkoineen.

Päivitetty 11.11.2009

torstai, 5. marraskuuta 2009

Soijamaito ja fytoestrogeeni

Monet kasvissyöjät korvaavat lehmänmaidon soijamaidolla. Soijamaidon sanotaan olevan terveellistä, ja Suomessakin sitä toki on myynnissä, mutta kulutus ei ole kovin suurta verrattuna moneen muuhun maahan. Enemmänkin käytetään erilaisia soijavalmisteita - juomia, vanukkaita, jauhoja, tofua, jne.

Fytoestrogeeni
Soijamaidon kulutuksella voi kuitenkin olla arvaamattomia seurauksia vegaanimiehelle! Sen koki amerikkalainen näyttelijä Jeremy Piven. Hän oli pitkään ollut soijamaidon suurkuluttaja juoden jopa 12 lasillista päivässä. Ongelma vaan on, että soijassa on runsaasti fytoestrogeeni-nimistä kasvihormonia, joka muistuttaa naisen sukupuolihormonia estrogeenia. Jeremy havahtui siihen, että hänen rintansa olivat kasvaneet, ja lopetti tietenkin siltä istumalta soijamaidon juomisen. Ja vaikka fytoestrogeenilla uskotaan olevaan esimerkiksi syöpää ehkäisevä vaikutus, kannattaa kenties poikien ja miesten olla kuluttamatta ainakaan mitään ylettömiä määriä soijamaitoa.

VHH ja soija
Soijasta keskusteltaessa huomaa miten laaja aihe se on, sillä se kytkeytyy niin moneen asiaan ja vastakkainasetteluun. Sen lisäksi siitä tehtävät tutkimukset ovat vasta alkutekijöissään, vaikka onhan soijaa käytetty jo iät ja ajat ja todella suuriskaalaisesti esimerkiksi Aasiassa. Vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa korostetaan mieluummin lehmänmaidon hyviä ominaisuuksia, ja nimenomaan maidon, josta ei ole poistettu sen luontaisia ominaisuuksia kuten rasvaa. Kerma on kovassa käytössä monen karpin ruoanlaitossa,  ja proteiini otetaan mieluummin muualta kuin esimerkiksi soijasta.

Tämä artikkeli käsitteli soijan fytoestrogeenia ja sitäkin vain pintapuolisesti. Lisää asiasta myöhemmin. Ruotsinkieltä taitavat voivat klikata alla olevaa linkkiä ja lukea Aftonbladetin artikkelin jutusta.

Lähteet: Aftonbladet,