tiistai 19. toukokuuta 2009

Rasva

Aloitetaan tämä tärkeä aihe hyvällä otteella: Useimmat meistä syövät aivan liian vähän rasvaa. Me tarvitsemme rasvaa! Rasvaa tarvitaan kylmän pitämiseen loitolla, rasvanpolttoon, aivoille, energiaksi, ja jotta ihomme pysyisi pehmeänä ja joustavana. Me tarvitsemme rasvaa pysyäksemme terveinä ja voidaksemme hyvin! Rasva pitää myös näläntunteen kauemmin poissa pienemmällä energiamäärällä!

Rasvan rooli ihmiselämässä on kummallinen juttu. Jostain niin luonnollisesta ja tarpeellisesta aineesta on tehty asia, jota pitäisi kaikin tavoin välttää. Elämme "vähärasvaisessa" maailmassa, jossa lihavuudesta on tullut pandemia, ja kaiken aikaa meitä patistetaan syömään yhä rasvattomampia ja jopa täysin rasvattomia tuotteita. Jossain mättää.

Yksinkertaistettuna voisi sanoa näin: mitä vähemmän rasvaa syömme aterioidessamme, sitä enemmän syömme rasvaa aterioiden ulkopuolella - erilaisina tekee-mieli-annoksina kun keho selvästikin yrittää kompensoida. Näin saamme runsaasti hiilihydraatteja, joita jo ennestään saamme aivan tavallisen peruna-riisi-pasta-leipä-yhdistelmillä. Hiilihydraattien runsaus puolestaan takaa sen, että iso osa niistä ei koskaan tule käytettyä päivittäiseen energiankulutukseen (nykyihminen kun kuluttaa energiaa aika vähän) vaan varastoituu kehoon rasvana. Rasvan syöminen ei siis ole ongelma, vaan sen syömättömyys.

Tänään Helsingin Sanomissa on juttua lihavuudesta otsikolla Lihominen uhkaa pilata suomalaisten maksat. Tottahan se on, mutta vain määrättyyn pisteeseen asti. Artikkelin kirjoittaja on rasvapelon uhri hänkin, joka ei näytä ymmärtävän sitä seikkaa, että eläinrasva ei ole se mörkö vaan tämä ylenmääräinen hiilihydraattien syöminen yhdistettynä vähäiseen liikuntaan (tai jopa liikkumattomuuteen). Ja iso osa hiilihydraateista tulee myös sokerista, jota laitetaan nykyään vähän joka elintarvikkeeseen.

Eri rasvatyypit
Rasvat jaotellaan eri rasvatyyppeihin. Yksi jako menee siinä onko rasva pehmeää vai kovaa. Öljyt ovat pehmeitä, samoin margariini. Voi on kovaa, samoin kookosrasva. Mutta huoneenlämmössä kaikki sulaa, puhumattakaan ruumiinlämmössä. Mikään rasva ei pysy kovana eikä jää kovana seikkailemaan kropassamme vaan sulautuu osaksi aineenvaihduntaamme, joka onkin sitten täyttä - kemiaa! Aineet kirjaimellisesti vaihtuvat ruoansulatuksessa ja sen jälkeisissä prosesseissa.

Rasva on oleellinen osa tervettä elämää. Sanotaan, että vesi paras voitehista. Rasva tulee heti perässä. Kun ravinnosta poistetaan rasva, jää suuri osa meistä kaipaamaan jotain lisää. Makeannälkä kasvaa, ja usein tämä makea halutaan yhdistää johonkin rasvaiseen. Keho kompensoi. Jäätelöä ja suklaata menee, tai sitten vain rasvaisia perunalastuja, joissa peruna lihottaa ja rasvan ollessa haitallista transrasvaa, siitäkään ei ole mitään hyötyä vaan pelkästään haittaa.

Rasvat jaetaan myös tyydyttyneisiin ja tyydyttämättömiin rasvahappoihin. Nämä vielä kerta- ja monityydyttämättömiin. Olennaista on tietää, että ihminen tarvitsee kaikenlaisia rasvoja voidakseen hyvin, ja että kehomme kykenee muodostamaan kaiken tarvittavan paitsi kahta rasvahappoa: omega-3 sekä omega-6 (näistä lisää alempana) eli nämä meidän täytyy saada ravinnostamme. Ja hyvin olennaista on tietää, että transrasvat, joita ravintomme on pitkään ollut pullollaan (margariinit, sipsit, makeiset), ovat ihmiselle suureksi haitaksi.

Kasvirasvat ja eläinrasvat
Rasvat jaotellaan myös sen mukaan mistä ne tulevat, eli kasveista vai eläimistä. Tämän päivän maailmassa (2009) eläinrasvat ovat huonossa huudossa, ja virallisesti suositellaan kasvirasvoja ja erilaisia keinorasvoja (margariineja). Mutta eläinrasvat, vaikkakin kovia ja tyydyttyneitä, ovat lähempänä ihmisen omaa rasvaa kuin esimerkiksi kasvirasvat. Ne eivät myöskään rasvoita (s.o. lihota) meitä entisestään vaan mukautuvat sulavasti aineenvaihduntaamme kunhan emme lappaa kehojamme täyteen hiilihydraatteja.

Kasviöljyissäkin on suuria eroja eikä vaan hinnan puolesta. Joskus kannattaisi jättää kauppaan se halvin pullo, ja ostaa laatua. Kookosöljyä ja oliiviöljyä voi suositella koska tahansa - käy lukemassa tästä kookosöljyfoorumia!

Omega-3 ja omega-6
Omega-3- ja omega-6-rasvahapot ovat välttämättömiä aivojen normaalille kehitykselle ja toiminnalle, mutta monesti ne puuttuvat nykyajan ruokavaliosta. Niitä esiintyy kaloissa ja äyriäisissä sekä joissakin pähkinöissä ja siemenissä sekä vihreissä lehtivihanneksissa. Kaikki ihmiset tarvitsevat riittävän määrän näitä tyydyttymättömiä rasvahappoja sekä aivojen toimintaa että fyysistä terveyttä varten (Wiki). Omega-kuutosta saa usein helpommin kuin omega-kolmosta, ja kuitenkin näiden välillä tulisi vallita tasapaino.

Oleiinihappo
Oleiinihappo on tyydyttämätön rasvahappo, jota on runsaasti erityisesti oliivi- ja rypsiöljyssä. Se välittää ohutsuolesta aivoihin ruokahalua pienentävän signaalin laukaisemalla suolistossa tietyn hormonin syntymisen. Tätä voidaan käyttää liian syömisen hillitsemiseen ja siten ylipainon välttämiseen, arvelevat amerikkalaistutkijat. (Ylen tiedeuutiset10/2009)

Solujen rasvat
Solujen rasvat voidaan jakaa kolmeen luokkaan: fosfolipidit, glykolipidit ja kolesteroli. Kolestroli lienee näistä tunnetuin ja kiistanalaisin. Se on rasva, joka pohjautuu steroideihin, ja jota ihminen sekä saa ravinnosta että tuottaa itse.

Rasvasolut
Ylen tiedeuutisten mukaan rasvasolut eivät lisäänny aikuisuudessa, mutta: "...solut itsessään uusiutuvat. Lihavilla ihmisillä rasvasolujen uusiutuminen on kaksi kertaa nopeampaa kuin hoikilla ihmisillä, osoittaa Ruotsin Karoliinisessa sairaalassa tehty tutkimus. Havainto selittää osaltaan miksi ylipainon pudottamisen jälkeen on vaikea säilyttää saavutettu alempi paino; rasvasoluja on yhtä paljon kuin ennenkin, ne uusiutuvat ja kaipaavat täytettä.".

Rasvapoltto
Voimme käyttää kehomme polttoaineena hiilihydraatteja. Näistä vaan on monelle meistä harmia kun emme liiku tarpeeksi ja hiilihydraattien sokerit varastoituvat rasvaksi. Onneksi on olemassa paljon kätevämpi vaihtoehtoinen polttoaine eli rasva. Kun hiilihydraattien saanti pidetään tarpeeksi matalana, ihmiskeho oppii käyttämään polttoaineenaan ravinnosta saamaansa rasvaa. Ja tämä rasva ei varastoidu kehoon - kunhan siis emme samalla nauti liikaa hiilihydraatteja. Tästä lisää myöhemmin.

Rasvamyytit
Myyttejä on monenlaista mitä tulee rasvaan! Ravitsemus ja terveysblogissa on niistä mainio kooste. Kiitos Jari Ristiranta! Myyttejä ja muuta asiaa rasvasta käsitellään myös täällä Hiilaritietoisten blogissa - täynnään asiaa rasvasta!


Tämä artikkeli on kesken ja tulee olemaan jatkuvan päivityksen kohteena.

Päivitetty 19.5.2009

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti