keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Atooppinen ihottuma

Atooppinen ihottuma on ikävä ongelma. Se on ihon yliherkkyyssairaus, joka on osana yleistä atooppista taipumusta, johon liittyy myös allerginen nuha, silmätulehdus tai astma. Iho kuivaa, hilseilee ja kutiaa, ja vaikka apua on saatavissa esimerkiksi voiteiden muodossa, on ongelma usein aaltoileva ja uusiutuva.

Atopialiiton sivuilla löytyy hyvää tietoa tästä. Siellä kerrotaan mm että atoopikon iho on rakenteeltaan poikkeava: ihon pintasolukko laskee helposti toisaalta kosteuden karkuun ja toisaalta monet ärsykkeet ihoon. Myös ihon rasvakoostumus on poikkeava. Ennen kaikkea atooppinen ihottuma eli ekseema on kuitenkin tulehduksellinen sairaus. Atooppisen ekseeman sijainti vaihtelee iän myötä, esimerkiksi nuorella aikuisella se tavallisimmin kiusaa kyynär- ja polvitaipeiden ohella kasvoja ja ylävartaloa.


Monelle atoopikolle on ollut suurta apua VHH-ruokavaliosta. Täytyy vaan muistaa huolehtia riittävästä rasvansaannista ja etsiä itselleen sopiva hiilihydraatti- sekä proteeinitaso. Siltikin ihottuma saattaa uusiutua, mutta moni on huomannut, että ruokavaliosta on todellinen apu. Ja uusiutuminen on usein johtunut siitä, että on tullutkin huomaamatta nautittua liikaa hiilihydraatteja. Syynä saattaa myös joskus olla liian vähäinen hiilihydraattimäärä.

Mitä rasvaan tulee, on myös sen laatu olennainen tekijä. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että voi auttaa atooppiseen ihottumaan enemmän kuin erilaiset öljyt. Vain kokeilemalla löytyy itselle sopiva ruokavalio, jolla tämä vaiva toivon mukaan jää, ellei historiaan, niin ainakin mahdollisimman pieneen rooliin elämässä.

Tällä blogilla ilmestyy vapun jälkeen erikoisartikkeli rasvasta, mutta tässä jo vähän luettavaa tästä todella tärkeästä aiheesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti