lauantai 4. heinäkuuta 2009

VHH Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän kunniaksi aiheena tänään vähähiilihydraattisen ruokavalion asema tämän päivän USA:ssa. VHH tunnetaan siellä yleisesti nimellä Atkins Diet, ja mikseipä tunnettaisi - olihan Robert Atkins sieltä kotoisin. Mutta myös Yhdysvalloissa pyörii paljon väärää tietoa tästä ruokavaliosta, ja osatekijänä mikäs muu kuin mahtava elintarvike- ja lääketeollisuus.

VHH on amerikkalaiseen tyyliin ollut pitkään jo hyvin kaupallistunut. Myydään jos jonkinmoista vähähiilihydraattista tuotetta sekä erilaisia palveluita. Mutta keväällä 2003 Robert Atkinsin tapaturmainen kuolema pani huhumyllyt pyörimään Atkinsin ruokavalion terveellisyydestä, ja sen suosio alkoi heiketä. Vuosina 2003-2004 elettiin kuitenkin vielä karppauksen kulta-aikaa jolloin joka yhdennentoista aikuisen amerikkalaisen sanotaan noudattaneen vähähiilihydraattista ruokavaliota. Vuosikausia kestänyt kamppailu elintarvikejättejä ja lääketeollisuutta vastaan silti jatkuu, ja loppukädessä valta on aina kuluttajalla. Hänellä vaan tulee olla tarpeeksi tietoa asioista kyetäkseen tekemään järkeviä ratkaisuja.

Ylipainoepidemia
Lihavuus, ja nimenomaan sairaalloinen ylipaino, on tunnetusti suurensuuri ongelma USA:ssa. Ja tätä ongelmaa ei auta yhtään se että runsashiilihydraattisten elintarvikkeiden käyttö on niin iskostunut amerikkalaiseen elämään, että siihen on vaikea päästä väliin. Esimerkiksi Floridassa, jossa terve ja hyväkuntoinen eläkeläinen on silmiinpistävän tavallinen näky katukuvassa, näkee runsaasti myös toista äärimmäisyyttä - sähkömopoilla kulkevia suhteellisen nuoria ihmisiä, joilla on sellainen määrä ylipainoa jota Suomessa harvemmin näkee. Näillä mopoilla ajetaan supermarketin leveitä käytäviä pitkin ja poimitaan koriin toinen toistaan lihottavampia ruokia. Ylipaino on ja pysyy ja pahenee. Vain pieni osa näistä ihmisistä istuu pyörätuoleissaan vamman seurauksena. Edes osan heistä toivoisi löytävän karppauksen, mutta ympäristön vaikutus on USA:ssa ihan yhtä vallitseva kuin meillä täällä Suomessa. Normi on syödä mahdollisimman vähärasvaista ja runsashiilihydraattista ruokaa, jolla kituuteltuaan moni sitten sortuu syömään sokerisia herkkuja tai rasvahiilihydraatti-yhdistelmiä. Ja painoa sen kun kertyy lisää. Ja sen mukana tulevat sitten kaikki ns elintasosairaudet, ja pahimmillaan elämä sähkömopossa tai oman kotinsa vankina.

Amerikkalaiset karppaussivustot ja -blogit
Robert Atkinsin omaan yritykseen pohjautuva ja samoilla periaatteilla toimiva Atkins-sivusto on hyvin kaupallinen, mutta sillä on toki muitakin palveluita kuin tuotteiden myynti, ja myös oma foorumi. Suomalaista ehkä häiritsee siinä juuri sen ylikaupallisuus. Näitä Atkinsin tuotteita myy Suomessa muun muassa hiilariton.fi sekä sokeriton.fi

Karppausaiheisia blogeja löytyy joka lähtöön. Tässä muutama tutustumisen arvoinen: Mark's Daily Apple (johon on juuri tullut uutuutena karppi-TV), Proteinpower, The Paleodiet, Weight of the Evidence.

Huomenna vuorossa menestystarina # 3 suoraan Atkins-sivuilta - tietysti suomennettuna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti