keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Lars-Erik Litsfeldt

Lars-Erik Litsfeldt on vuonna 1958 syntynyt ruotsalainen juristi ja vähähiili-hydraattisuuden puolestapuhuja. Kaikki alkoi hänellä siitä kun hän itse sairastui kakkostyypin diabetekseen ja, tyytymättömänä virallisterveellisten suositusten toimimattomuuteen, alkoi lopulta etsiä omia teitä terveyteen. Hän on ollut vähähiilihydraattisella ruokavaliolla syksystä 2003 ja on siitä lähtien ajanut asian saattamista kansan tietoisuuteen lehtiartikkeleillaan, kirjoillaan ja luennoillaan.

Esimerkkinä toukokuussa 2009 Aftonbladet julkaisi Litsfeldtin artikkelin otsikolla Varning för fruktbluffen, jossa hän tuo esiin tuolloista Ruotsissa käytyä debattia hedelmien (epä)terveellisyydestä ja kompaa Dagens Medicin-lehden edellisessä kuussa julkaisemaa käänteentekevää artikkelia Livsmedelsverket bör sluta med kostråd till allmänheten (Elintarvikeviraston tulee lopettaa antamasta kansalle ravitsemussuosituksiaan). Hän piti myös aikaisemmin blogia Fettskrämd, mutta löytyy nyt parhaiten omalta sivustoltaan Litsfeldt.se

On selvää, että myös maallikoilla, joihin Lars-Erik lukeutuu, on sanansa sanottavaan tässä yhteisessä asiassa, varsinkin jos heillä on asiasta omakohtaista, virallisterveellisten suositusten aiheuttamien kasaantuvien terveysongelmien tuomaa karvasta kokemusta. Ja kenelläpä niitä ei olisi! Ylipäätänsä tänä tietotekniikan aikakautena rajat virallisen (hoito- ja lääketieteen) koulutuksen käyneiden ja omakohtaisten kokemuksen kautta asiasta tiedottavien asiantuntijoiden välillä häilyvät, ja tavallinen kaduntallaaja saattaakin tietää asioista paljon enemmän kuin ns virallisen tahon palkkalistoilla istuva viranhaltija. Tämän Litsfeldtinkin mm juristikoulutuksen suomalla täsmätyylillään on tehnyt melko selväksi.

Lars-Erik Litsfeldt on mukana myös uudella lchf.se-sivustolla.

Kirjallisuus
Fettskrämd (2005)
Ät fet mat - bli frisk och smal (2006)
Ideologin och pengarna bakom kostråden tillsammans med Per Wikholm (2007)
Diabetes. Inte. (2009)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti