lauantai 1. elokuuta 2009

Kirja: Good Calories, Bad Calories

Kirjakulmassa on vuorossa amerikkalaisen Gary Taubesin kirjoittama Good Calories, Bad Calories. Sen ilmestyessä vuonna 2007 sitä sanottiin ravitsemustieteen mestariteokseksi, joka tulisi uudelleen määrittelemään parhaillaan käytävää polemiikkia ravinnon vaikutuksesta terveyteen. Monien vuosien tutkimuksiin pohjautuvassa kirjassaan Taubes osoittaa miten lähes kaikki mitä uskomme terveellisen ruokavalion pitävän sisällään, on väärin. Hän kertoo myös laajalti tutkijoiden, median ja valtion vuorovaikutuksesta.

Vuosikausien opit siitä, että rasva on pahasta ja että tie normaalipainoon on syödä vähemmän ja liikkua enemmän eivät ole tuottaneet toivottavaa tulosta. Ylipaino ja diabetes vaan lisääntyvät. Gary Taubes tuo kirjassaan esille, että ongelma piilee jalostetuissa hiilihydraateissa ja sokereissa – johtuen niiden häiritsevästä vaikutuksesta insuliiniin, rasvanvarastointia säätelevään hormoniin - ja että avain terveyteen piilee kaloreiden laadussa, ei niiden määrässä. On olemassa hyviä kaloreita, ja huonoja kaloreita.

Hyviä kaloreita on kaikessa ruoassa paitsi sellaisessa, joissa on helposti sulavia hiilihydraatteja ja sokereita. Näiden syömistä ei niinkään tarvitse rajata: nauta, kana, kala, juusto, kananmunat, voi sekä sellaiset kasvikset, jotka eivät sisällä tärkkelystä.

Huonoja kaloreita taas on ruoissa, jotka kiihdyttävät insuliinin eritystä. Liika insuliini lihottaa meitä ja kasvattaa kroonisten tautien riskiä. Kaikki jalostetut ja helposti sulavat hiilihydraatit ja sokerit ovat huonoja kaloreita. Olennaista ei ole paljonko vitamiineja ja kivennäisaineita ruoka sisältää vaan se miten nopeasti se sulaa. Omenamehu esimerkiksi ei välttämättä ole yhtään sen terveellisempää kuin kivennäisvesi. Leipä ja muut leivontatuotteet, perunat, riisi, pasta, viljat, maissi, sokeri, jäätelö, karkit, limut, hedelmämehut, banaanit ja monet muut trooppiset hedelmät sekä olut kuuluvat niinikään nopeasti sulaviin hiilihydraatteihin.

Taubes selvittää kirjassaan miten yleinen olettamus hiilihydraattien lihottavasta vaikutuksesta hylättiin 1960-luvulla kun rasvan ja kolesterolin väitettiin aiheuttavan sydänsairauksia ja koko joukon muita sairauksia, mukaan luettuna syöpä. Hän osoittaa miten ravinto- ja terveysviranomaiset ottivat auliisti käyttöönsä nämä ei-toteeksi näytetyt olettamukset yleisellä konseksuksella, ja pitävät näistä edelleen kiinni vaikka hyvin toteutetut kliiniset tutkimukset ovat jatkuvasti osoittaneet niiden paikkansa pitämättömyyden. Hän myös dokumentoi vähähiilihydraattisella ruokavaliolla tehtyjä kokeita, jotka kerta toisensa jälkeen ovat osoittaneet, että mitä vähemmän hiilihydraatteja syömme, sitä solakampia olemme.

Kirja voi tiedepainoitteisuudestaan johtuen olla vähän raskaslukuinen, mutta se on ehdottomasti lukemisen arvoinen! Katso tästä studiovieraiden kommentit Gary Taubesin vastajulkaistusta kirjasta ohjelmassa Larry King Live (CNN 19.10.2007, 6:52). Tämä YouTube-pätkä alkaa ohjelman puhetekstin puolivälistä.

Syventäviä kirja-arvosteluja tästä kirjasta luettavissa näistä linkeistä:
ABC, karppaus.info, Mother Earth News, proteinpower.com, tiede.fi,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti