torstai 6. elokuuta 2009

Karppausfoorumi # 2

Päivälleen vuosi sitten allekirjoittanut löysi karppaus.infon, josta on sittemmin tullut yksi meikäläisen päivittäisistä online-pysäkeistä (kts. aikaisempi juttu). Kyseinen sivusto - täynnään tietoa vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta ja sen eri suuntauksista - on monille meistä hyvä ravitsemuksen tieto- ja inspiraatiolähde. Ja karppausfoorumin sadoista aktiivisista ketjuista saa aina mukaansa jotain varteenotettavaa - yksinkertaisimmista resepteistä monimutkaisimpiin kemiallisiin yhtälöihin. Karppaus.infon sivuilla on myös hyvä tietopaketti karppauksen saloista - KarppausWiki - sekä jatkuvasti päivittyvät Reseptisivut.

Foorumia lukiessa huomaa luonnollisesti miten ihmiset ovat erilaisia. Ei ole olemassa mitään yhtä kaikenkattavaa vhh-ruokavaliota vaan jokainen löytää pikku hiljaa sen oman tavan tehdä asioita. Siihen saattaa mennä aikaa, mutta omien kokeilujen ja pienten tai vähän isompienkin säätelyjen kautta sitä ennen pitkää löytää sen "oman juttunsa". Ja siihen mennessä se tietomäärä minkä on kerännyt matkan aikana saattaa olla melkoinen!

Laihtuminen - vaikkakin usein sen näkyvin seuraus - on vain osa tätä matkaa. Paljon oleellisempi osa on se ajattelutavan muutos, joka meissä tapahtuu. Kriittinen mieli saattaisi kutsua sitä mielen manipuloimiseksi, eräänlaiseksi uudelleenohjaukseksi. Mutta se on siinä tapauksessa pikemminkin takaisinohjausta tai paluuta siihen luonnolliseen olotilaan, jossa ihmisen on tarkoitettu olevan - osana luontoa, vapaa elintarviketeollisuuden keinotekoisista tuotteista ja vapaa ajattelemaan mikä itselle on parasta riippumatta viranomaisten keinotekoisista ja eturistiriitaisista ravintorajoituksista.

Nykyään kohtuus on jotain, jota on helppo noudattaa. Kohtuudessa kun on niin hurjan paljon helpompi pysyä kun ei kiusaa kehoansa vähärasvaisella ruoalla (joka niin helposti jättää tunteen, että jää koko ajan jostain paitsi). Sokeri on vain poikkeusruokaa, joka säännöllisesti syötynä sekoittaa systeemit. Rasva ei lihota vaan päinvastoin se laihduttaa, pitääkseen sitten aineenvaihdunnan terveellä tasolla ja ruokahalun terveissä uomissa.

Kiitos karppaus.info tästä vuodesta!

Tästä pääset vhh-sivujen linkkikoosteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti