Liha(s) & läski

Ihmisen lihoessa keho sopeutuu kasvavan taakan vaatimuksiin, ja osa ravinnosta menee lihasten kasvattamiseen. Jokainen, jolla on joskus ollut runsaasti ylipainoa tietää tämän kehossaan. Näin keho jaksaa kannattaa itseään, ja liikkuminen, vaikkakin vaivalloisempaa, on mahdollista. Kunnes ylipaino on niin sairaalloisen suuri että liikkuminen estyy lähes totaalisesti.

 

Yhtä lailla on loogista, että ihmisen laihtuessa osa lihaksista pienenee - juurikin koska niiden ei enää tarvitse kantaa yhtä paljon painoa. Siten varoitus siitä, että laihtuvan ei pidä menettää lihasmassaa vaan pelkästään läskiä on vähän ontuva. Hän luonnollisesti menettää osan lihasmassastaan, ja tämä on aivan luonnollinen asia. Ihmiskeho on viisas ja osaa sopeutua muutoksiin molempiin suuntiin.

Suuremman lihasmassan ansiosta keho polttaa paremmin kaloreita, mutta tämä ei tietenkään poista lihavuuden haittoja. Mutta ilman suurempaa lihasmassaa keho suorastaan hölskyisi läskistä, sen sijaan että läski kiinnittyy kehoon lihasten kautta. Elinten ympärillä oleva rasva onkin  sitten jo paljon pahempi juttu, samoin kuin sairaalloinen lihavuus, jossa ei enää mennä eikä meinata.
.

Niillä, joilla on paljon lihasta, mutta ei ongelmia läskin kanssa, on aineenvaihdunnallisista syistä hyvä muistaa, että kerran lopettaessaan lihasharjoittelun lihas ei itsessään tietenkään muutu läskiksi vaan muuttumattomat ruokatavat tuottavat ylipainoa - lihasten pienentyessä aineenvaihdunta ei ole enää samalla tasolla eikä keho enää tarvitse yhtä paljon kaloreita.    

Kun katsot kuvan kissoja, näetkö siinä häivähdyksen elämisen hulluutta? Toinen kissoista on toki nuorempi, leikkisämpi ja ketterämpi, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että vanhakin kissa osaa hypätä ilmaan - jos se vaan saa elää normaalia kissan elämää. Kuvan kissa ei ole sitä saanut tehdä. Kun se lihotetaan täysin epäkissamaiseksi, sen luonnollinen olotila ja olemus katoavat ja siinä ei edes auta mitkään suuremmat lihakset.
.

Sama ihmisellä. Ei ihmisenkään ole tarkoitus lihoa epäinhimillisesti vaan elää vanhanakin suhteellisen liikunnallista elämää - päivittäinen kävely postilaatikon luo, kupin nostaminen ylähyllyltä, roskan poiminen lattialta, jne. Kun lihasta ja läskiä on sopivasti, luuston haurastuminen normaalivaiheessa, ruoansulatus kuosissaan ja hengitys suht koht vaivatonta, niin normaali ikääntymisen tuoma hidas rappeutuminen saattaa  pitkän elämän päätteeksi olla vain tervetullut pakko kääntymiseen fyysisestä olennosta sisäisen kehityksen lopputaipaleelle. Mutta siihen asti läskin kuuluu olla lihaksen vaatimaton seuralainen, pehmentäen kovia nurkkia, suoristaen epätasaisuuksia ja tarjoten vähän vararavintoakin jos niikseen tulee. Jos tämä seuralainen muuttuu kuten tuli palvelijasta herraksi, ei siinä yhtälössä ole kuin häviäjiä. Siksi  ylläpidä omaa tultasi, elämänliekkiä, kohtuuden rajoissa - se on aina tie suurempaan terveyteen.
.

Huomenna lisää pohdintaa läskistä, sanan etymologisesta alkuperästä ja mitä ulottuvuuksia se tuo mukanaan.